26.10.2018 11.00

Innostu-päivä Haukiputaalla

Muistiinpanoja ja pohdiskeluja syksyn 2018 Hyvä Sanoman evankelistapalvelun Pohjois- Pohjanmaan rakentumispäiviltä Haukiputaalta. Rakennusmestarin työkalupakkia oli kantamassa ja siitä opettamassa Markku Tossavainen, aiheena Isä meidän -rukous.

Syksyinen rakentumispäivä

Punaisen rukoushuoneen piha näytti olevan sikin sokin henkilöautoja. Oli kuin railakas syystuuli olisi itseään huvitellen heitellyt niitä sinne tänne iloitessaan kirkkaasta auringosta, kuulaan sinisestä taivaasta, lehtien tuoksusta, elämästä. Elämästä, joka vuodenajoista riippumatta vaan pulppuaa. Niin kuin nytkin: empimättä vaihtaa värejään, kasvattaa marjat ja hedelmät, istuttaa kypsyttämänsä siemenet. Entinen saa mennä, uusi sijaan tulla - ja vieläkin enemmän. Isän luoma elämä - voi, miten sitä rakastankaan! Ja samoin kuin luonnossa meissäkin Hän jatkaa suunnitelmaansa, vuodenaikamme vaihtuvat sydämessä, telttamajassa, ajassa.

Rukoushuoneen lattia narahtelee kotoisasti eteisessä. Sen räsymatto on pessyt kesällä kasvonsa. Kahvin ja vehnäpullan tuoksu täyttää vanhan puutalon pienen kahvion ja kokoustilan. Heti kun saa vedettyä villasukat jalkaan, eteiseen pyrähtää tuttuja siskoja ja veljiä tervehtimään. Remakkaa ja naurua riittää. On niin mukava taas nähdä -tulla yhteen Jeesuksen kutsumana ja yhdistämänä. Ilo keikahtaa ylimmäksi kuin västäräkki, joka sielun ja telttamajan vuodenajoista välittämättä lennähtää yli mielenmaiseman ja näyttää: juuri nyt on kaikki hyvin. On alkamassa Hyvä Sanoma ry:n evankelistapalvelun alueellinen rakentumispäivä Haukiputaalla.

Lauletaan yhdessä, niin kuin aina. Sydämen simultaanitulkkaus kääntää laulun sanat yhtä monelle kielelle kuin on laulajaa. Välillä ääni karheutuu, täytyy rykäistä; tulevat sanat niin lähelle sydämen huoneisiin, hipaisevat jo unohtuneiksi luultuja yksin jäämisten, epäonnistumisten, turhautumisten muistoja, ja vastauksia vaille jääneitä hartaita rukouksia, jotka vuosien myötä ovat muuttuneet hiljaisiksi, lähes äänettömiksi huulten liikkeiksi. Kuinka monesti vielä täytyy kiittäen pyytää? Kuinka kauan vielä, Herra? Minä uskon, vaikka, Herra, vähän vasta ymmärrän… minä uskon, vaikka murhe on kuin tulta polttavaa, vaikka täällä vaille vastausta jään… vaikken tunne sinun kasvojasi nyt. Ota käsiisi, oi Herra, tämä usko järkkynyt! Minä uskon, en voi muuta, kun ei muuta olekaan kenen turviin voisin mennä, kenen kanssa kaiken jaan.


Kun palaat

Markun olemus huokuu kiireetöntä läsnäoloa ja terveyttä. Iloitsen. Muistan, miten hän haastatteli mieheni ja minut liittyessämme seurakuntaan. Sama valoisuus, kiireettömyys ja mutkattomuus välittyy nytkin, 17 vuotta myöhemmin, monien kipujen ja koettelemusten kouraisujen jälkeen. Ja niin elämässä käy: jokainen joudumme kulkemaan kivimuurien läpi, jauhinmyllyjen rouhittavaksi Jumalan sallimuksesta, jotta puhdistuisimme turhasta ja Jumalan työ meissä saisi aina enemmän muotoa. Isä tahtoo meidän tuntevan Hänen todellisen rauhansa ja leponsa. Siksi Hän - teollisuuden sanoja käyttäen- ”koeponnistaa putkistomme”, jotta vuotokohtamme tulisivat näkyviin, hoitoa ja parannusta tarvitsevat asiat pääsisivät yhteisymmärryksessä hoitopöydälle.

Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi.

Vierelläni istuva sisko iloitsee myös ja kuiskaa: ”Piti silloin kun oli se vaikea aika, käydä sanomassa: ´Kun palaat, niin vahvista veljiäsi.` Tämän sanan Herra varmaankin silloin antoi. Arastelin kovasti, mutta hyvä kun kävin. Miten suuri ja hyvä Jumala onkaan!”

Vahva Isä meidän-rukous

Markku kertoo, miten 10 vuotta sitten hänelle nousi erityinen kiinnostus rukoukseen, joka on vaan pysynyt. Erityisesti Isä meidän – rukous (latin. Pater Noster) on ollut tutkimisen ja syventymisen arvoinen. Se on tavattoman viisaasti rakennettu, olennaisiin keskittyvä, yhteisöllinen rukous. Se julistaa Jumalan herruutta yli koko maan ja taivaiden, Hänen pyhyyttään, totuuttaan ja hyvää tahtoaan. Se on Jeesuksen rukous, Jumalan meille opettama rukous!

Isä meidän, joka olet taivaissa!

Miten vahvat ja uskon ytimestä nousevat sanat meille onkaan annettu! Se yhdistää kristittyjä kautta maailman, yli seurakuntarajojen. - Onko niitä rajoja oikeasti olemassakaan? - läikähtää mielessäni, kun ajattelen asiaa tässä ja nyt, Isä meidän- rukousta vasten. Miten turhia ne ovat, ihmisten asettamia! Miten valtava voima onkaan, kun kaksi miljardia kristittyä rukoilee samaa rukousta päivittäin ympäri maan piirin. Isä meidän on kaikunut taivaisiin ja henkimaailmoihin kahden vuosituhannen ajan. Nyt on meidän vuoromme olla tuossa ihmeellisessä kristittyjen kuorossa mukana.

Markku kehottaa rukoilemaan Isä meidän rukousta ajatuksella. Silloin sen voima ja syvyys tulevat esiin. Se ei ole ulkoa opittava litania, ei kahle, vaan tuki. Sen voima vaikuttaa näkymättömässä maailmassa, joka on todellisuutta.

Rukouksen voimaa ei ateistinen maailma näe. Mutta näenkö aina itsekään? – mietin. Onko länsimaisen elämän ateistisuus hiipinyt myös omaan ajatusmaailmaani? Se saa epäilemään ja rationalisoimaan kaikkea, myös rukousta. Voinko sydämestäni rukoilla niin kuin Jeesus, vai luenko Isä meitää kuin litaniaa, osana juhlamenoja? Voinko sydämestäni laulaa: Minä uskon, vaikka täällä vaille vastausta jään, vaikken tunne sinun kasvojasi nyt? - En, en aina. Kiitos Pyhä Henki puhuttelustasi nyt. Kiitos, että taas olet tässä ja rakennat sisintäni ehjemmäksi, puhdistat vääristä ja ylpeistä ajatuksista. Kiitos!

Pyhyys

Pyhitetty olkoon sinun nimesi! 

Jumala on pyhä. Meidän ei pidä laskea leikkiä hengellisillä asioilla, sillä Jumala on pyhä Jumala, jota on kunnioitettava. Pyhittäminen on Jumalan kunnioittamista ja Hänen auktoriteettinsa tunnustamista, suurten tekojensa muistamista ja niistä kiittämistä. Maailma polkee ja pilkkaa pyhän maahan yhä kiivaammin. Jumalan pyhittäminen onkin meidän tehtävämme. Maailma ei sitä tee.

Tulee erottaa aikaa Jumalan kohtaamiselle päivittäin. Maailma ei houkutuksineen, eikä kiireineen siitä välitä, ja lihamme innostuu helposti monenlaisesta aikasiepparista. Ajan erottamiseksi kristityn on itse tehtävä tietoinen valinta. Se on yhtä tärkeää kuin syömään asettuminen. Pyhä hetki arjen keskellä vaikuttaa ravitsevasti ja tervehdyttävästi niin sielullisesti kuin hengellisesti ja ruumiillisesti. Mieli rauhoittuu, sydämen hätäinen laukka tasoittuu. Kasvan levollisessa luottamuksessa Taivaalliseen Isään, juurrun Jeesuksen ristiltä virtaavaan armoon syvemmin ja syvemmin. Rakennun hiljalleen Kristuksen kaltaisuudessa, joka arjessa ilmenee lisääntyvänä haluna rakastaa Jumalaa yli kaiken, lähimmäistä niin kuin itseä, haluna olla rehellinen, välttää ylpeyttä, kateutta ja katkeroitumista. Se on halua puhua ihmisistä hyvää, karttaa juoruilua. Se on myötätuntoa ja empatiaa, jolloin toisen vastoinkäyminen on suru ja rukousaihe. Se on halua palvella Jumalaa ja apua tarvitsevaa.

 

Ruumiin yhteys

Kalasopan ja kahvikupin jälkeen istuskelen salin penkillä. Katseeni kulkee ympäri Herramme rakennusmaata, ihmisten kasvoilla, käsissä, Raamattujen kansilla, pianon puhtailla koskettimilla. Pihan tuulessa heiluvat oksat ja kirkas syysaurinko luovat nopeita liekehtiviä valokuvioita sinne tänne ja ne lämmittävät suloisesti poskea ja kipeytynyttä niskaa.

Mietin, miten suuri Kristuksen ruumis onkaan. Mekin tässä koolla olevat olemme yksi tavattoman pieni solu sen elävässä, ihmeellisessä kokonaisuudessa. Ja vain Jeesuksen yhteydessä pysyminen pitää solun elävänä. Vain siinä se saa ravinnon, kasvaa ja lisääntyy Herransa sisään rakentaman kasvuohjelman mukaisesti. Miten turhia ovatkaan omat suunnitelmamme ja tekomme. Ilman yhteyttä Rakentajaan, joka on pää, ei mikään solussa toimi.

Yhteisessä Isä meidän- rukouksessa ei ole monimutkaisia sanankäänteitä, silti kaikki tärkeä on sanottu. Yhdessä rukoillen sanoitetaan ääneen Jumalan ja ihmisten tarpeet ja osoitetaan ne selkeään, elävään osoitteeseen: Isä meidän, joka olet. Saamme olla varmoja, että rukous menee perille. Jeesus tiesi tämän. Maailmassa opimme, ettei pyytäessään saa aina apua. Kun sekoitamme Jumalan lupaukset ja maailman vastaukset, herää epäilys Jumalan halusta kuulla ja auttaa.
Jeesus ei opettanut meitä rukoilemaan vain itsellemme, vaan meille tarkoittaen tälle väelle, kaikille uskoville, koko kansalle, kaikille kansoille, jokaiselle ihmiselle. Isä meidän on ennen kaikkea yhteisöllinen rukous. Se yhdistää meidät ja näyttää oman pienuutemme ja tarvitsevuutemme Jumalan edessä. Se ohjaa ajatuksemme pois itsekeskeisyydestä, pyytämään yhdessä toinen toisillemme. Jumalan kädestä tulee kaikki se välttämätön, mitä joka ainut ihminen elämäänsä tarvitsee.

Valtakunnat ja tahtojen taistelukentät

Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.

Jeesuksen julistuksen keskeinen viesti on, että meidän tulee etsiä ennen kaikkea taivasten valtakuntaa. Sen myötä tulee kaikki mitä tarvitsemme. Jeesus itse on Jumalan armon valtakunta. Tuo valtakunta on tämän maailman keskuudessa meissä, yksilöuskovissa ja seurakunnissa, joissa Kristus on kaiken keskus. Mielellämme rakentaisimme omia valtakuntiamme, omia opinkappaleitamme, rakennelmiamme, rakennuksiamme ja sanomme:
tämä on se ainoa oikea, tämä meidän. Sen tuloksena syntyvät riidat. Turhat riidat. Jeesus opettaa: tulkoon Jumalan valtakunta. Siis väistyköön oman valtakunnan ajattelu.

Isä meidän rukouksen koko sisältö on tässä: tapahtukoon Sinun tahtosi. Jumalan tahto tapahtuu taivaissa. Maan päällä Jumalan tahdon toteuttamisen tehtävä on annettu Pyhän Hengen ohjauksessa kristityille.

”Tapahtukoon” on vahva sana. Se kertoo, että Jumalan tahto tapahtuu varmasti. Jumala toteuttaa tahtonsa myös meistä riippumatta. Mikään ei jää kesken. Jeesuksen seuraajina saamme olla mukana noissa tapahtumissa, niin kuin Hän itsekin oli kuuliaisesti loppuun asti:
Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.

Meillä on vapaa tahto totella Jumalaa tai olla tottelematta. Jos en tottele, synti tulee elämään ja sehän ei vanhaa luontoamme haittaisi. Taisteluareenoja on kaksi: ihmisten keskinäisissä suhteissa ja jokaisen omassa sydämessä. Jumalan lapsella on asioita, jotka on oikeasti hylättävä, joita siedettävä, joista iloittava. On opeteltava kunnioittamaan toista, erilaista. Itsekeskeinen elämä ja tiukka oikeaoppisuus ei saa aikaan muuta kuin kovuutta. Jos itselle kannettavaksi tullut risti – oman itsekkyyden, ylpeyden ja Jumalan tahdon vastustamisen kuolettaminen - ei paina, ei todellisia voittoja elämässäänkään koe. Kaiken tämän taistelun melskeen keskelle Jumala on antanut Jeesuksen, joka sanoo langenneelle:

Nouse ylös, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Minun armoni on sinun kruunusi, vanhurskauteni sinun vaatteesi. Seuraa minua.

Leipä

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Markku on pohtinut, että olemme usein ylihengellisiä, kun rukoilemme ”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme” ja ajattelemme sen tarkoittavan vain hengellistä ravintoa. Jeesus on mitä ilmeisimmin kuitenkin tarkoittanut tässä konkreettista leipää, jokapäiväistä elantoa, terveyttä – elämänmahdollisuuksia. Meille rikkaille tämä on itsestäänselvyyttä, ei sitä sen kummemmin edes tarvitse ajatella. Mutta maamiehet tietävät: sato saadaan, sitä ei oteta. Kaikki lahjat elämää varten ovat lahjoja Jumalalta. Siksi älä napise, vaan kiitä leivästä. Jos Jumala ei anna leipää, se loppuu.

Isä meidän- rukous kehottaa meitä pyytämään leipää kaikille seitsemälle miljardille ihmiselle. Se on yhteiskunnallinen viesti. Leipä on muistettava jakaa uskovien kesken ja koko
yhteiskunnassa vähäosaisten avuksi. On tuettava elämää tekemällä humanitääristä työtä, sillä jokaisen elämä on arvokas. On suojeltava luontoa ja sen elämää. Sillä kaiken minkä Luoja loi, on hyvää edelleenkin.

Velat

Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.

Velka-sana on Isä meidän-rukouksen alkuperäinen sana. Se ilmaisee, että on olemassa hyvää ja pahaa velkaa. Paha velka on syntivelkaa, hyvä hyvän tekemisen velkaa.

Farisealaisuuden syntiluettelot ovat ihmisten kehittämiä. Niitä voisi verrata epäjumalan palvontaan. Niiden perusteella ihminen langettaa tuomion, hyljeksii tai vähintäänkin karttelee ”lain” rikkojaa. Mekin koetamme kehitellä erilaisia listoja vaatetuksista, hiusmalleista, musiikkimauista jne. Olennaisinta on kuitenkin se, miten elämäni tuo esille Kristuksen rakkautta. Pyhän Hengen ohjauksessa Raamatun Sana rakentaa meissä tervettä harkintaa.

"Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna…Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

Synti on syntiä. Se tarkoittaa sellaista tekoa ja asennetta, joka rikkoo suhdetta Jumalaan, toisiin ihmisiin ja itseen. Raamattu sanoo selkeästi ja toistaen sen, mikä on syntiä Hänen silmissään. Epäusko on enemmän kuin teot. Se on juurisynti, johon käärmekin houkutteli Paratiisissa. Joku on sanonut, että väärät teot ovat pikkuporsaita, epäusko emäsika. Lähimmäistä vastaan rikkominen, kuten ilkeät sanat, itsekkyys, välinpitämättömyys, valehteleminen, pettäminen ovat vakavia syntejä. Niiden seurauksena toinen voi luopua uskosta ja itse voi synnin myötä paatua, ellei tee parannusta. Suhde Jumalaan ja lähimmäiseen rikkoutuu kummallakin.

Anteeksipyytäminen ja – antaminen, anteeksisaaminen ja unohtaminen eivät ole helppoja asioita. Anteeksipyytäminen vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta. Anteeksiantamisen tekee vaikeaksi oikeudentaju. Anteeksisaaminen koettelee uskoa: olenko todella saanut anteeksi veljiltä ja sisarilta, lähimmäisiltä? Voinko vakuuttua ja ottaa anteeksiannon uskossa vastaan? Palaanko uudestaan ja uudestaan kaivellen ja velkoen muistelemaan?

Voimme rukoillessamme luottaa, että Pyhä Henki kirkastaa meille syntimme ja laiminlyöntimme. Saamme uskoa syntimme anteeksi, tehdä parannusta, ja kasvaa ymmärtämään, miten vähän käsitänkään ja miten riippuvainen olenkaan Jumalan armosta. Jumalan armo Jeesuksessa on meille annettu lahja. Vaikka omatuntomme ja Saatana (ja tietenkin juuri se!) meitä syyttää, Jeesuksen veri todella antaa anteeksi, puhdistaa kaikesta synnistä. Pyhä Henki todistaa siitä.

”Uskotko sinä tämän?”

On aika tavallista, että seurakunnissa harrastetaan ”hurskautta”, jossa syntiin langennut lynkataan juoruilemalla. ”Eipä olisi siitäkään uskonut, ajatella!”, ”Kyllä me jo etukäteen ajateltiinkin, ettei tuon eläjän elämästä mitään tule!”, ”Siitäpäs sai, mitäs tilasi!” , ”Hoitoon tuollaiset!”, ”Hyi, miten saastainen!” Jeesus neuvoo tekemään toisin:

”Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat! Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä. Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."

”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, että jokainen sana vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle niin kuin olisi pakana ja publikaani.”

Meidän tapamme toimia saattaa olla sellainen, ettemme pelkuruuttamme uskalla ottaa asiaa esille, vaan tuomitsemme velallisemme suoraan pakanaksi. Näitä asioita kannattaa miettiä. On helppo vaatia toisilta rohkeutta. Oma rohkeus juuttuu usein kurkkuun ja kauna jää sieluun katkeruuden juuria kasvattamaan.

Mutta ihmisellä ei ole tuomiovaltaa. Se on annettu kokonaan Jeesukselle. Tuomion sijaan meidän tulee kulkea rinnalla, rohkaista, puhua armoa ja totuutta - ja juuri tässä järjestyksessä. Taivasten valtakunnassa anteeksiantamattomuus ei jää rankaisematta. Me olemme suurvelallisia, jotka olemme saaneet veriruskeat syntimme anteeksi. Tuon ilosanoman vieminen ja sen eläminen todeksi lähimmäisten kanssa tuottaa valtavan vapauden niin rikkoneelle kuin anteeksiantajalle.
Huomaan taas, miten kipeästi tarvitsenkaan Jeesustani, hänen rakennusaineitaan, voimaansa, armoaan, kärsivällisyyttään, lempeyttään, katsettaan, joka lohduttaa ja armahtaa ja sanoo totuuden. Samalla minua lohduttaa ymmärrys, että puhdistaessaan minua Hän samalla valaa sieluuni rakkauttaan, ja lisää luonteeseeni omasta itsestään sellaista, joka lyö leimansa läpi koko tulevan elämänmatkan.

Kun vakuutun, että Jumala todellakin rakastaa minua tämmöisenä, loukkaantumistaipumukseni, ylpeyteni ja anteeksiantamisen vaikeus vähenee. Silloin voin myöntää itselleni, että syntisyyteni on paljon kammottavampaa kuin mitä lähimmäiseni ikinä ymmärtävätkään. Olen samalla viivalla ristin ryövärin kanssa. Ja silti Jumalan armo riittää, siltikin Hän sanoo minulle: Minä rakastan sinua niin paljon, että annoin ainokaisen Poikani, ettet joutuisi kadotukseen, vaan eläisit luonani iankaikkista elämää. Niin Hän sanoo meille kaikille.

Kiusaukset ja Paha

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Koettelemukset ja kiusaukset ovat arkipäivää, senhän kyllä tiedämme. Jokaisella on omansa. Kiusaukset tulevat Saatanan, maailman ja sisäisen, vanhan minän taholta. Ne tahtovat meidät lankeamaan pois uskosta ja Jumalan rakkaudesta.

Jumala ei kiusaa ketään. Hän voi kyllä sallia niiden koulinnan, jotta voisi havahduttaa, miten elintärkeää on elää lähellä Häntä ja Hänen tahtonsa mukaisesti. Sillä Jumalan tahto suojelee elämää. Omavoimaisuutemme ja erinomaisuutemme karisevat ja tulemme huomaamaan, että Jumala onkin jo etukäteen valmistanut poispääsyn kiusausten tuomasta ahdingosta. Tuo tie on Jumalan sana. Kun kiusauksesta saa voiton, tuloksena on valtava vapaus ja ilo. Eikä Jeesus hylkää omiaan kiusauksissa. Hän tietää, millaista niiden kanssa kamppailu on.

Jeesus on voittanut myös persoonallisen pahan, Saatanan. On viisasta muistaa pahan olemassaolon todellisuus, eikä pitää sitä satuna. Ihminen voi kyllä kuvittaa sen millaiseksi hyvänsä, sillä ei ole merkitystä. Mutta sen aikomukset ovat vaaralliset, vaikka se onkin ristillä voitettu vihollinen. Se tahtoo tuhota ja tappaa, kiertää ympärillä saadakseen saaliikseen edes yhden. Siksi tulee valvoa, pitää huolta itsestämme ja toisistamme Sanan, yhteyden ja rukousten avulla. Taivaalliseen sota-asuun pukeutuminen auttaa meitä vastustamaan pahaa. Tulkoon taivasten valtakunta, tapahtukoon Jumalan tahto myös maan päällä!

Kotiin

Ihana päivä! Isän antama, rakentama ja siunaama. Yhdessä saimme taas oppia tuntemaan Jeesusta ja Hänen sanomansa merkityksiä, ymmärtämään syvemmin rukouksen ja yhteyden merkitystä. Päätösrukoushetki, Isä meidän yhdessä rukoillen, täyttyi hiljaisesta pyhyyden kokemuksesta. Ei tarvittu muita sanoja.

Mieli oli niin kiitollinen. Kuinka kärsivällisesti sinä, Herra, meitä rakennatkaan! Kuinka viisaasti käytitkään palvelijaasi, Markkua. Kuinka viisaasti käytätkään seurakuntia, opettajia, evankelistoja, kun he kulkevat sinua seuraten!

Näitä rakennustöitä Isällä meissä riittää enemmän kuin Iisakin kirkon rakentamisessa aikoinaan! - narahdamme sisaren kanssa. Totta! Sillä kun Pyhä Henki rakentaa, tulee laitettua aika tavalla hanttiin: koettaa estää kasvamisen tiellä olevien seinien purkamista, homeisten kellareiden puhdistamista ja tyhjentämistä. Mutta Jumala, joka on rakkaus, osaa tehdä kaiken tarpeellisen huolella ja lempeästi.

Kiitosmielin lähdemme kotia kohti. Aurinko vilkuttaa edelleenkin kirkkaasti. Kohta se pulahtaa taivaanrannan taa jättäen perässään kullan, purppuran ja sinivihreän sävyt. Syystuuli jää ravistelemaan rukoushuoneen autoista tyhjentynyttä nurmea. Vhuuuu!- se sanoo, ja vihreä ruoho taipuu sen leikkiin mukaan.

Kirjoitti
Ester Koskela