22.11.2011 14.00

Kenneth Karppiselta ensiäänite

Kenneth Karppiselta ilmestyy Pian Hän saapuu -äänite. Uutuuslevyn kohtikäyvien laulujen sanoma sopii niin uskovalle, ei-uskovalle kuin uskossaan kylmenneellekin.

Vahvaa pelastuksen sanomaa

Usean vuoden ajan moni tiedusteli Alajärven pastorina toimivalta Kenneth Karppiselta äänitettä. Omista haluistaan huolimatta Karppinen tuli toistuvasti siihen johtopäätökseen, ettei hän osaa eikä hänellä ole rahaakaan. Eikä hän tiennyt miten sellainen projekti toteutetaankaan. Lopulta Karppinen luovutti koko levyntekoasian Jumalalle.
- Tulkoon joku sanomaan, että nyt tehdään levy, Karppinen päätti.
Tästä vierähti muutamia vuosia kun Alajärven helluntaiseurakunnan jäsen Eino Hoisko tuli Karppisen puheille kysymään, että tehdäänkö levy. Hoisko kertoi myös, että hänen pojallaan on studio valmistumassa.
- Vastasin hänelle heti, että nyt tehdään levy, Karppinen muistelee.
Karppiselta on syntynyt lauluja tasaiseen tahtiin jo yhdeksänkymmentäluvun puolestavälistä saakka. Laulujen sanoman hän on aina halunnut säilyttää vahvasti hengellisenä ja evankelioivana. Karppinen uskoo, että hänen omakohtaiset kokemuksensa elävästä ja rakastavasta Jumalasta tulevat laulujen läpi. Sisällöltään laulut sopivat kaiken ikäisille.

- Suurin kiitos levyn synnystä kuuluu Jumalalle, mutta vahvana kakkosena tulee Hoiskon Samuel. Rukoukseni on, että kuulijat saavat vahvan ja aidon kohtaamisen elävän Jumalan kanssa. Uskomme, että Jumala puhuu hengellisen laulun ja musiikin kautta.
Kenneth Karppiselle hänen ensimmäinen levynsä on ollut kuin Jumalan lahja. Tästä syystä hän halusi tuottaa sen niin, että sen ensipainos voidaan antaa eteenpäin lahjana. Karppinen uskoo, että Pyhä Henki puhui hänelle levyn tuoton kohdentamisesta Hyvä Sanoma ry:n hyväksi.
- Esittelin asiaa tuottajalle ja hänkin oli samoille linjoilla. Otin yhteyttä Hyvä Sanoma ry:n toiminnanjohtajaan, Janne Lahteen. Jumala lähti viemään asioita eteenpäin. Toivon, että levyn kautta tulee paljon siunausta yhdistykselle.
Karppisen mukaan Pian Hän saapuu -äänite on vahvaa hengellistä ruokaa jokaiselle uskovalle. Tästä huolimatta hän kohdistaisi levynsä lahjahankintana ennen kaikkea ei-uskovalle tai uskossaan kylmenneelle ystävälle.
- Kun laulut olivat purkissa, huomasin, kuinka monen laulun sanoma osuu juuri uskossaan kylmenneen elämään. Uskon, että nyt on pelastuksen päivä, mutta varsinkin luopioiden paluun päivä!

Lue lisää levystä tästä linkistä

Seppo Paldanius