SRK-info 4.5.2021

Facebook
Twitter
WhatsApp

Keväinen tervehdys!

Ajankohtaiset asiat on jaettu kolmeen osaan. Jokaisesta on oma ladattava tiedostonsa. Mukana on myös vuoden 2020 toimintakertomus.


Missio2022-tilannekatsaus

Katsauksessa tietoa mediamission etenemisestä sekä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin ja yhteystietoja. Lataa tilannekatsaus alla olevasta linkistä.


Seniorityöntekijöiden huomioiminen 2021

Arvoisat seurakunnan päättäjät

Toivomme että mahdollistatte jälleen eläkkeellä olevien pastoreiden, evankelistojen ja lähetystyöntekijöiden muistamisen ja osallistutte keräykseen kolehdilla tai hyväksi katsomallanne lahjoituksella. Toteutamme seniorityöntekijöiden muistamisen kesän jälkeen.

Viime vuonna keräyksen avulla lähetimme senioreille joulun alla Valtter Luodon kirjan Sen Jumala teki sekä oman valinnan mukaan Ristin Voiton tai Hyvä Sanoma -lehden määräaikaisen tilauksen. Saimme muistamisesta runsaan, kiitollisen ja koskettavan palautteen. Kiitos kuuluu teille kaikille.
Suunnittelutiimi ei ole vielä päättänyt, miten muistamme senioreita tänä vuonna. Muistamiselle on kuitenkin suuri tilaus. Korona on koskettanut ehkä kaikkein kipeimmällä tavalla juuri senioreita rajoittamalla heidän yhteyttään seurakuntaan ja työtovereihinsa.

Toivomme, että lähetätte lahjanne keräykseen tämän kevään aikana. Muistamisella välitämme senioreille viestin, että emme ole unohtaneet heitä, arvostamme heitä ja heidän tekemäänsä työtä.

Toinen tärkeä asia. Ilmoitattehan meille muutokset seniorityöntekijöissä. Rekisteriin otetaan 65 vuotta täyttäneet, kokoaikaisesta hengellisestä työtä eläköityneet työntekijät. Ilmoittakaa myös osoitemuutoksista sekä poisnukkumiset. Ilmoitukset omaan sähköpostiosoitteeseen: seniorit@hsry.fi

Siunaavin terveisin

Tapio Sopanen
Seniorityön yhdyshenkilö

Janne Lahti
Toiminnanjohtaja


Yleinen tilannekatsaus, kevät 2021

Vuosi käynnistyi koronan jatkuessa haasteellisesti. Pekka Perho jäi pois evankelioinin koordinaattorin tehtävästä, joka toi monia lisäjärjestelyjä. Pekka hoitaa edelleen Kutsumuspolku-koulutustamme IK-opiston kanssa. Yhteistyömme jatkuu myös Nouse ja Loista -työssä, jota Pekka hoitaa puolisonsa Neean kanssa Avainmedian yhteydessä.

Evankelistaverkostomme yhteyshenkilönä aloitti tammikuussa Anna-Maija Kalliokoski Mikkelistä. Hän toimii osa-aikaisena ja auttaa myös viestinnässä sekä Missio2022 hankkeessa.
Paljosta työstä huolimatta olemme kuluneista kuukausista kiitollisia. Seurakunnat on kutsuttu loistamaan ja sen hyväksi toimimme. Merkittäviä ilonaiheitamme ovat olleet koulutyön onnistumiset etätunneissa ja sähköisissä materiaaleissa, seurakuntien saavuttamat digiloikat sekä Missio2022 -hankkeen eteneminen.

Yhdistyksen vuosikokous ja yhdistyminen Helluntaikirkon kanssa

Hyvä Sanoma ry:n hallitus päätti siirtää vuosikokouksen syksyyn. Vuoden 2020 toimintakertomukseen kannattaa tutustua yhdistyksen verkkosivuilla. Vuosikokousmateriaali lähetetään sähköisesti seurakuntiin vuosikokouksen ajankohdan varmistuttua.

Yhdistyksen toiminnan siirtämisestä Helluntaikirkon yhteyteen on laadittu aiesopimus, joka allekirjoitetaan toukokuussa. Aiesopimukseen liittyviä toimenpiteitä tarkastellaan molempien yhteisöjen vuosikokouksissa ensi syksynä, jolloin sopimus saanee lopullisen muotonsa.
Yhdistymiskeskusteluissa on korostettu, että toimintamme jatkuu samoilla sektoreilla kuin ennenkin, vahvemmin ja monipuolisemmin. Toiminnalla pyritään tukemaan ja tekemään yhteistyötä kaikkien helluntaiseurakuntien kanssa seurakuntien järjestäytymismuodosta riippumatta.

Käytettävissä olevia koulutuksia seurakuntien hyödynnettäväksi

  • Kutsumuspolku-koulutus yhdessä IK-opiston kanssa (kahdeksan viikonloppua).
    Uusi lukuvuosi käynnistyy syksyllä 2021, haku on käynnissä. Lisätietoa!
  • Sijoita ihmisiin – evankelioinnin ABC
    Paikallisesti toteutettava yhden päivän käytännöllinen koulutus. Lisätietoa!
  • Evankeliumi arjessa -verkkoevankeliointi
    Yksin tai pienryhmässä toteutettava verkkokoulutus. Lisätietoa!
  • Vapaaehtoisten hyvinvointi ja tukeminen, Innostu ja innosta -koulutus
    Yhden koulutuspäivän kokonaisuus, joka auttaa vapaaehtoistyöntekijöiden tukemisessa. Lisätietoa!
  • Missio2022-hanketta tukevia koulutuksia on tulossa mm. IK-opistolta.
    Lisätietoa myöhemmin avattavilla missio 2022 sivuilla.

Materiaaleja

Uusintapainos Marko Selkomaan kirjasta Askeleet uuteen elämään. Sopii hyvin vastauskoontulleille. Toimitamme kirjaa 20 kappaleen erissä 75 eurolla (sis. postikulut).

Meiltä löytyy myös aiemmin ilmstyneet Selkomaan kirjat Askeleet yliluonnolliseen, Loistava seurakunta, Pyhä Henki, Parantakaa sairaita, Ihmeiden aikakausi, Yli esteiden. Toimitamme myös niitä 20 kappaleen erissä 75 eurolla (sis postikulut). Nämä kirjat sopivat hyvin vaikkapa pienryhmien käyttöön tai lahjakirjoiksi.

Lisätietoa koulutuksista ja materiaaleista: www.hsry.fi, sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella

Siunaavin terveisin

Janne Lahti
Toiminnanjohtaja
Hyvä Sanoma ry


Hyvä Sanoma ry:n toimintakertomus 2020

Näytä lisää

Missio2022-info 8.6.2022

Tervehdys, seurakunnan missioyhdyshenkilö / rukousyhdyshenkilö Upeaa, että olet mukana yhdessä seurakuntasi kanssa Se löytyi -missiossa! Monessa seurakunnassa valmistelut ovat alkaneet toden teolla

Se löytyi-missio, info 31.3.2022

Hyvä yhteistyöseurakunta, lämmin missiotervehdys! Se löytyi -mission valmistelut ovat täydessä vauhdissa. On mahtavaa kuulla, miten innokkaasti seurakunnat valmistautuvat missioon. Rukoustyö laajenee ja

Srk-info 22.2.2022

Keväinen tervehdys! Yksi tapa edistää helluntaiseurakuntien Valloittava seurakunta -strategiaa on yhteistyön tiivistäminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa seurakuntiemme voimavaroja ja vaikuttavuutta ydintehtävissämme. Tartutaan muihinkin