22.11.2011 13:00

Rohkaisua vankilalähettien työlle ja sen kehittämiselle

Marraskuussa Kirkkohallituksessa järjestetyssä ekumeenisessa kokouksessa käsiteltiin hengellisen vankilatyön tilaa ja tulevaisuutta. Keskusteluun osallistui edustajia Rikosseuraamuslaitoksesta sekä useista kirkkokunnista ja uskonyhteisöistä. Vuoropuhelu oli avointa ja toimijoiden välistä yhteyttä vahvistavaa.

- Kiitos kaikille, jotka tuotte lohtua ja toivoa maamme vankiloihin, aloitti Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka puheenvuoronsa.

Kiitoksensa Vesterbacka kohdisti kaikille hengellisen vankilatyön toimijoille. Hän painotti hyvän yhteistyön merkitystä myös tulevaisuudessa.

Rikosseuraamuslaitoksen tehtävä ei ole vain toimeenpanna ja valvoa rangaistustuomioita. Rangaistusajan tavoitteena on ohjata tuomittua kohti rikoksetonta elämää. Rangaistusaika suunnitellaan ja toteutetaan niin, että tuomittu voi kehittää valmiuksiaan päästä kiinni uuteen elämään tuomionsa suorittamisen jälkeen. Rikosseuraamuslaitoksen laissa säädetyt tehtävät ja vaatimukset kasvavat samalla kun määrärahoja leikataan. Tulevaisuudessa laaja-alainen yhteistyö ja sen kehittämien on tärkeää erityisesti niin kutsutun kolmannen sektorin kanssa.

Rikosseuraamuslaitoksen kiitoksiin ja tunnustuksiin yhtyivät myös vankiloissa toimivat vankilapapit ja diakonit. Kiitos osoitettiin suurelta osin myös helluntaiseurakuntien tekemälle vankilatyölle. Helluntaiseurakuntien panos vapaaehtoisessa vankilatyössä on noin sadan vankilalähetin kautta erittäin merkittävä.

Vapaaehtoisten kouluttamista

Hengellisen vankilatyön keskeisenä tulevaisuuden haasteen pidetään vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen kehittämistä. Kristillisen vankila- ja kriminaalityön yhteistyöverkostolta valmistuu ensi vuonna koulutuspaketti. Koulutus muodostuu kaikille toimijoille sopivasta yleisestä sekä kirkkokuntakohtaisesti valmistetusta osuudesta. Vapaaehtoistyöntekijöiden kouluttamisen tavoitteena on varmistaa ajanmukaiset perustiedot muun muassa rikosseuraamusjärjestelmästä, hengellisen vankilatyön periaatteista sekä olemassa olevista yhteistyöverkostoista. Samalla on tarkoitus vahvistaa vankiloissa toimivien sielunhoidollisia valmiuksia sekä auttaa heitä vankien ja heidän läheisten tarpeiden kokonaisvaltaisessa huomioimisessa. Koulutusta pidetään tulevaisuudessa keskeisenä edellytyksenä suositeltaessa toiminta- ja vierailuluvan myöntämiselle vankilalähetille.

Helluntaiseurakuntien vankilatyön kehittäminen

Rikosseuraamuslaitoksen ja kirkkokuntien yhteiskokous vahvisti myös helluntaiseurakuntien vankilatyön kehittämissuunnitelmia. Vankilatoiminnan selkeämpi järjestäytyminen, vankilalähettien kartoitus ja koulutuksen päivittäminen on välttämätöntä, jotta yhteistyö voi kehittyä Rikosseuraamuslaitoksen, sen eri vankiloiden sekä muiden sidosryhmien kanssa. Myös nuoremman sukupolven saaminen mukaan vankilatyöhön on keskeinen haaste.

Helluntaiseurakuntien vankilatyötä koordinoi Hyvä Sanoma ry:n alkusyksystä uudistettu vankilatyöryhmä, johon kuuluvat Pauli Särkkä, Sakari Pihlaja, Seija Hirvilammi, Seppo Peltomäki ja Janne Lahti. Kristillisessä vankila- ja kriminaalityön yhteistyöverkostossa Helluntaiherätystä edustaa Raimo Leppälä.

Seuraavat helluntaiseurakuntien vankilalähettien päivät järjestetään Porissa 10.3.2012.

Janne Lahti

Ekumeeninen vankilakokous

Kirkkohallituksessa järjestettyä yhteyskokousta johti piispa Wille Riekkinen sekä Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka (kuvassa keskellä). Sihteerinä toimi kirkon kriminaalityöntekijä Sami Puumala (vas.). Kuva Janne Lahti.