Oletko sinä jo uskossa? Muistan tuon saarnaajan kysymyksen ajalta, jolloin olin nuori ja maaseudulla oli tupakokouksia. Kokouksen jälkeen puhuja lähti kättelemään, eli kalastamaan penkkeihin kuulijoitaan. Tuo, - oletko sinä jo uskossa, oli siinä tilanteessa hyvin yleinen kysymys jolla keskustelu joko alkoi, tai sitten loppui lyhyeen, kun puhutellulle tuli jostain syystä kiire kotiin.

Tuollaisena alle kymmenvuotiaana seurasin usein silmä kovana ja korva tarkkana miten keskustelu tuosta jatkui. Vastaus oli usein tämän suuntainen: " No - johan sitä tässä iässä." Silloin en ehkä niin perusteellisesti tajunnut, että ei se usko kasva noin vain iän mukana, vähän niin kuin parransänki päivästä toiseen jollei sitä leikata. Monen kohdalla voi olla niin, että se lapsenusko on voinut olla sitä vahvinta uskoa, ja maailma ja ihmispelko on sitten iän mukana vienyt sen pienenkin uskon kokonaan ja lopullisesti.

Elämässä on saattanut tulla tilanteita ja hetkiä, jolloin olisi pitänyt näyttää värinsä, ja silloin on mennyt "pupu housuihin" kuin uimarannalla jossa on tullutkin pelko kylmään kylpyyn joutumista.
Uskon tielle on lähdettävä kertakaikkisella päätöksellä, eikä vain odotettava, että se usko piisalle vanhalla iällä automaattisesti putkahtaa esiin kuin taikaiskusta. - Ei putkahda jos ei kerta kaikkiaan päätetä ottaa Jeesusta elämän purren ohjaajaksi. "On oves salpa sisäpuolla vain, ei sitä vieraasi käyn murtamaan." Hän ei murra nuoren eikä vanhan sydämen ovia väkisin tuo kolkuttelija.

"Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä"; Saarnaaja 12:1-2

Käsittäisin asian olevan niin, tämän blogin lukijoiden kohdalla, että useimmat ovat tuon oven avanneet tuossa vaiheessa mistä Saarnaajan kirja edellä puhuu. Mutta jos nyt joku sattuisi
sivulleni sellainen joka on luottanut siihen, että iän mukana joku uskon automaatio tulee mukaan,
niin sanonpa nyt, että ilman lupaasi se usko ei ala kasvamaan. Ei taatusti, ei vaikka kuinka ikäännyt.
Tai jos vaikka olet kadottanut uskosi, kääntänyt takkisi kuin Pietari hiilivalkealla. Kutsu Jeesus takaisin elämääsi, ja niin vanhuudenpäiväsi ovat taivasosuuden, kuin myös Jumalan tarjoamien siunauksien suhteen leppoisasti turvattu. Mahdollisesti voit ohjata toisiakin hengelliseen yhteisöösi ravintoa saamaan ja viisata näin taivastietä toisillekin - vaikkapa juuri "tässä iässä" jolloin maalinauha on lähempänä kuin koskaan. Tienviittana olikin on tärkeä tehtävä!

Entä - mitä uskovainen ja ikääntynytkin voi tehdä vielä "tässä iässä"?

Kun Jumala siunaa, varustaa ja ohjaa voit auttaa synnyttämään lapsia Jumalan valtakuntaan.
Moni maailman kovettama ja turruttama - joskus eri aineiden höyryissäkin öristen kulkeva lähimmäinen saattaa sisimmässään toivoa rinnalleen hengellistä äitiä tai isää, joka auttaisi hänen poloisen syntymäänsä Jumalan valtakuntaan. Hän on saattanut epäfiksulla toiminnallaan kohdata seurakuntien ja Herran huoneitten hienoissa saleissa tähän asti vain ovimiehiä ja järjestyspoliiseita, jotka ovat ohjanneet tuhlaajapojan nopeasti ulko-ovelle, kun ei oikein ole kuulijalla ollut oikein käytöstavat eikä Kaanaan-kielikään hallinnassa.

Mutta mitäs jos sinä ajattelisit noiden Jumalan sanojen mukaisesti, jotka Aabraham ja Saara, joita vähän nauratti iäkkään Saaran synnyttämispuheet.
Herra sanoi heille: "Onko mikään Herralle mahdotonta? Tähän aikaan minä palaan luoksesi tulevana vuonna, ja Saaralla on silloin poika." 1.Moos. 18: 13-14

Mietihän, - jos kulkisit tuollaisen normaalin "odotusajan" jonkun sellaisen ihmisen tukena jonka uudestisyntymisajatuksesta toiset voivat jopa nauraa. Uskoisit, rukoilisit ja olisit hengellinen isä tai äiti tällaiselle jota kukaan ei rakasta. Ei tämä ajatus ole utopiaa - jokainen tiedämme että näyttöjä on siellä ja täällä. Mutta moniko noista "näytöistä" olisi yksin selvinnyt?

Kokeilisit Jumalan lupauksia ja saattaisit "tässä iässä" olevana omakohtaisesti kokea miten toimii tuon Psalmin 92:13-16 kohta: "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole."

Maassamme useimmissa seurakunnissa on hienot toimitilat, hyvin harjoitetut kuorot ja lauluryhmät. Osaavat puhujat ja jäsennellyt saarnat ja hyvin puetut, sisäsiistit kuulijat.
Mutta onko meillä aina niitä rinnalla kulkijoita niille kaikkein heikoimmin elämässä onnistuneille, heille joista voimme jo päältä katsoenkin huomata, että he eivät selviä - ei tässä elämässä eikä etenkään sen jälkeen. Mutta hyväksyvä katse, rakkaudellinen sana ja opas rinnalla - se voisi tehdä ihmeitä. Siihen Jumala saattaa kutsua niin minua kuin Sinuakin - jopa tässä iässä missä kukin olemme!